Vihdin uuden kulttuurikeskuksen avajaisia vietetään pian! Entinen Kirkkoniemen koulu Vihdin kirkonkylällä on saanut todellisen muodonmuutoksen ja piakkoin rakennuksessa avataan Vihdin oma kulttuurikeskus: Vihdin Kultsa!
Kulttuurikeskus Kultsa on vihtiläisiä ja lähikuntien asukkaita sekä yhteisöjä monipuolisesti palveleva, aktiivinen ja rohkea luovien alojen sulatusuuni. Kulttuurikeskukseen on rakentunut muun muassa monipuoliseen käyttöön suunnitellut taiteen ja vapaan sivistystyön harrastus- ja opetustilat sekä 60-paikkainen ravintola.
Kulttuurikeskuksen sydämenä toimii noin 350-paikkainen moderni esittävien taiteiden näyttämö, jonka klubimuotoisen keikkatoiminnan aloittaa lauantaina 12.10. vaihtoehtopopin suuruus Pariisin Kevät! Hanki liput keikalle Tiketistä.
Syyslomalla Kultsan valtaavat nuoret! Nuorten disco perjantaina 18.10. kutsuu 3.–6.-luokkalaiset juhlimaan klo 16–18 DJ Ollistin vauhdittamina ja 7.–9.-luokkalaisille klo 19.30–21 on luvassa yllätysesiintyjä! Nuorten discoon on vapaa pääsy.
Kulttuurikeskus avataan 10.10. kutsuvierastilaisuudella ja 11.10. penkkikampanjasta nimikkopenkin lunastaneiden kesken. Penkkikampanjaan osallistumalla pääset siis itsekin mukaan ainutkertaisiin avajaishulinoihin! Ohjelmassa on luvassa vihtiläisen kulttuurin ilotulitusta, jonka esitettävään muotoon kokoaa otalampelainen ohjaaja Antti Taipale.
Vihdin Kultsan löydät kirkonkylän ihanista maisemista, osoitteesta Kirkkoniementie 8, 03400 Vihti. Kulttuurikeskus Kultsaan ja sen tapahtumatilaan on esteetön pääsy. Tiloista löytyy myös esteetön wc. Pitkänmatkalaisille kulttuurikeskuksen pihalla on noin 60 maksutonta asiakasparkkipaikkaa.
Ota Vihdin Kultsan sivu ja somekanavat seurantaan ja tervetuloa tutustumaan vihtiläisen kulttuurin keskittymään!
Vihdin Kultsa Facebookissa.
Vihdin Kultsa Instagramissa.
Vihdin Kultsan kotisivu.