Ensi viikonloppuna, lauantaina 10.6. vietetään Suomen suurinta kylätapahtumaa, valtakunnallista Avoimet Kylät -päivää!
Yhdeksättä kertaa järjestettävän teemapäivän tavoitteena on tuoda esiin kylien monipuolista toimintaa niin matkailijoille kuin asukkaille. Vihdistä mukana on tänä vuonna peräti kahdeksan kylää!
Päivän tapahtumien takana ovat kyläyhteisöt sekä paikalliset yhdistykset. Avoimet kylät -päivän taustalla toimii Suomen Kylät ry.
Avoimet kylät -päivän tapahtumia pääset katsomaan kartalta Suomen kylät ry:n sivuilta sekä Vihdin tapahtumakalenterista.
VIHTIJÄRVI
Kirpputori ja VPK:n nuoriso-osaston kahvila ovat avoinna klo 11‒16 Vihtijärvellä, Kylänpääntie 4.
OTALAMPI
Otalammella järjestetään toimintaa ja tekemistä koko perheelle, useissa pisteissä eri puolilla kylää klo 10‒20!
Nuuksion Pohjoiselta portilla löydät muun muassa aamujumppaa Nuuksion Taialla, kahvila Pohjoinen Pirtti on avoinna ja voit tutustua alueeseen myös vuokraamalla fatbiken tai kanootin. Tarjolla on äänimaljarentoutusta ja luontokylpytuokio vauvoille.
Salmen ulkoilualueella pääset myös tutustumaan Otalammen toimijoihin ja nauttimaan pihapeleistä, leikkikentästä, uinnista ja makkaranpaistosta.
Härkälän monitoimikeskuksessa OtaVoiman kiipeily- ja kuntosalissa on avoimet ovet ja Nettojokke on avoinna. S-Marketilla on kirpputori ja Otalammen uimarannalla, Kiulu-rantasaunalla on lisävuoroja innokkaille polskijoille.
Siippoon Nesteen huoltoasemalla on tarjouksia koko päivän, ja entisessä Siippoon koulussa antiikkiliike Vihti Vintage on avoinna tutustumista varten.
Lisätietoja ja aikataulun löydät Otalammen kotisivuilta!
JOKIKUNTA
Jokikunnan Seurojentalolla vietetään Lystilauantaita klo 10‒14. Koko perheelle soveltuvassa ilmaisessa tapahtumassa on muun muassa pomppulinna, keppihevosten esterata ja arpajaiset hyvillä palkinnoilla.
Halukkaat saavat kasvomaalauksen, pääsevät taiteilemaan tai haastamaan itseään temppuradalla. Myös lampaita ja aaseja pääsee ihastelemaan!
Lue lisää ohjelmasta Jokikunnan kotisivuilta.
VANJÄRVI
Vanjärven ja Jokikunnan yhteisvoimin järjestämä Taiteiden päivä järjestetään toista kertaa – nyt Vanjärven seurojentalolla. Tapahtuma on auki klo 14–17.30 ja voit käväistä milloin vain tai viihtyä koko iltapäivän!
Klo 14 avautuvat kahvila, taidepajat aikuisille ja lapsille, sekä taidenäyttely, jossa nähdään Liisa Forsmanin, Leo Martiskaisen ja Salla Pikkuhookanan töitä.
Klo 14.30 alkaen kuullaan ja nähdään musiikki-, lausunta- ja tanssiesityksiä aina tasalta ja puolelta.
Esityksiin, näyttelyyn ja pajoihin on vapaa pääsy!
Lisätietoa löydät Facebookista: Taiteiden päivä sekä Vihdin tapahtumakalenterista.
HERRAKUNTA
Herrakunnalla vietetään kesäkauden avausta Herrakuntatalolla klo 10–13. Kirppis on avoinna kahvioineen ja paikallisia toimijoita ja yrityksiä on esittelemässä toimintaansa. Halukkaat pääsevät tutustumaan myös Herrakuntatalon maalämpöhankkeeseen.
Klo 18 jälkeen Herrakuntatalolla lämpiää myös kyläsaunat!
OINASJOKI
Oinasjoen kyläyhdistyksen kesätapahtumassa klo 12‒17 pääsee osallistumaan tikanheittokilpailuun ja grillaamaan makkaraa laavulle, rapsuttelemaan vuohia puusepän verstaalle, nauttimaan aasialaisesta ruuasta, tutustumaan paikallisten yhdistysten toimintaan sekä vierailemaan Salmelan Rusthollin kotimuseossa, jossa pääset myös näkemään hauskan animaation!
Kesäpäivän kierroksen voit päättää nauttimalla englantilaista iltapäiväteetä kauniissa ympäristössä Veikkolan kartanossa. Perinteisiä sormileipiä, vaniljaskonsseja, valikoima pieniä herkkuja sekä kannullinen haudutettua teetä tarjoillaan kahdessa kattauksessa.
Päivän ohjelman ja tapahtumien paikat löydät Oinasjoen kyläyhdistyksen ilmoitustaululta Mustakalliontien ja Itä-Oinasjoentien risteyksestä. Tapahtuma on iltapäiväteetä lukuun ottamatta ilmainen ja avoin kaikille.
www.oinasjoki.fi
Lisätietoja iltapäiväteestä löydät Facebookista: Afternoon Tea
SELKI
Myös Selin kylässä tapahtuu monessa paikkaa!
Selin monitoimitalolla kahvio on avoinna ja kyläyhdistys ja muut paikalliset toimijat kertovat itsestään klo 11‒15.
Nuorisoseurantalo Seppolassa tanssitaan klo 14‒16 avoimet päivätanssit Pekka Hoo ja uraputki -orkesterin tahdissa. Tanssit ovat maksuttomat, mutta vapaaehtoisella tukimaksulla voi tukea seurantalon ylläpitoa. Myös kahvio on avoinna.
Kyläkävijöitä ruokkii myös Dogs & Delin Diner, joka on avoinna klo 12‒18. Herkullisten antimien lisäksi Dinerilla on tarjolla tavallista enemmän innostavia aktiviteetteja koko perheelle!
Lue lisää Seppolan päivätansseista Vihdin tapahtumakalenterista.
Lue lisää Dogs & Delin Dinerista Vihdin tapahtumakalenterista.
www.selki.fi
TERVALAMPI
Tervalammelta löydät avoimien kylien päivänä musiikkia, taidetta ja kylätunnelmaa!
Pehtoorin tilalla Makasiini soi! -tapahtumassa nautitaan elävästä musiikista ja pop-up-kesäkahvilan antimista klo 12‒15.
Musiikkia tarjoavat Tervalammen ukulelesoittajia eli Tervauket, kitaran ja viulun säestämä pop/folk-henkinen duo Hölynpölyä sekä Veikkolan Kartanoteatteri, joka esittää tulevan kesän musiikkirevyyn ”Kyllä tästä selvitään ‒ napanderia Navalassa” lauluja!
Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, kahvilassa käy käteinen ja MobilePay.
Tapahtuma Facebookissa: Avoimet kylät päivä- MAKASIINI SOI! sekä tapahtumakalenterissa.
Kauniissa, taiteilija Maaria Marja Melinin Maataidepuutarhassa on avoimet ovet klo 12‒14 osoitteessa Jokirinne 11.
Puistomaisessa puutarhassa polut kuljettavat kukkien lomassa veistosten luota toiselle ja levähdyspaikkoja on useita. Teoksissa on näkyvillä luonnon monimuotoisuus, suomalaiset eläimet sekä mytologia. Vierailu on ilmainen, halutessaan voi maksaa kannatusmaksun puutarhan hyväksi.
Lue lisää tapahtumakalenterista.
Tervalammen Kylätalolla pääsee tutustumaan kylätalon toimintaan ja Martat pitävät kyläkahvilaa Kylätalon pihassa klo 11‒14.
Tervalammen vanha koulu on saanut uuden elämän aktiivisena kylätalona ja avoimien kylien päivänä pääseekin nauttimaan erityisestä kylätunnelmasta, kahvista sekä makeista ja suolaisista herkuista. Kylätalon nykypäivästä ja käyttömahdollisuuksista kertoo, entisen koulun historiaa unohtamatta, Marja-Liisa Pursiainen.
Lue lisää tapahtumakalenterista.
Tervetuloa kylään!
#AvoimetKylät #YlpeydelläKylästä #TeeSeKylillä