Vihdissä joulun odotus sujuu mukavasti. Rauha ja pieni pakkanen tekevät tunnelmaa ja tulossa on hurja määrä ihastuttavia, lämminhenkisiä joulutapahtumia!

Luvassa on muun muassa musiikkia, herkuttelua, myyjäisiä, mieluisaa tekemistä sekä jouluisia askarteluja niin hyväntekeväisyyteen kuin omaksi iloksi.

Vihdin liikuntapalvelut järjestää harjulle koko perheen tonttupolun, Joogantai lämpimän kynttiläjoogan. Pulahda pikkujoulu-uinnille Nummelassa, pistäydy kirjaston jouluisessa satuhetkessä ja vieraile Vihti Vintagen joulutapahtumassa Siippoossa.

Joulupaketteihin täytettä löydät monista, niin pienistä kuin isoista myyjäisistä. Vieraile esimerkiksi Vihtijärven joulutorilla 3.12. tai 10.-11.12. perinteisillä Naistenmessuilla, joilta löydät saman katon alta yli 100 myyjää. Pienyrittäjien Joulupuoti Vihdin kirkonkylällä on jo auki, Pop up joulukatu Nummelassa aukeaa piakkoin. Entä oletko jo vieraillut pienessä, tunnelmallisessa Woodbekan pajapuodissa?

Joulunavauksia vietetään ensi viikonloppuna

Vihdin kirkonkylän joulunavausta vietetään perjantaina 25.11.2022, klo 18‒19.15 Kyläaukiolla.

Joulupukki ja joulumuori lähtevät kulkueineen liikkeelle linja-autoasemalta klo 18.00. Kulkue etenee Niuhalanraittia pitkin kauppa-aukion kautta Kyläaukiolle, tulevan museon eteen. Yleisökin voi liittyä kulkueeseen, myös matkan varrelta!

Ohjelmassa on luvassa SuurVihdin Killan, Vihdin kunnan sekä seurakunnan tervehdykset, Väkkärällä leikittää ja laulattaa lapsia, ja Tanssiopisto Vinha sekä Hiiden laulu esiintyvät. Myös museo pitää ovensa auki tapahtuman ajan.

Vihdin yrittäjät tarjoavat riisipuuroa joko heti syötäväksi tai mukaan otettavaksi. Joulupukki ja muori ovat tavattavissa kyläaukiolla klo 18.20‒19.15.

Joulunavauksen yhteydessä kannattaa ehdottomasti vierailla myös Taidetalo Siirilän perinteisissä joulumyyjäisissä klo 15‒20.

Nummelassa joulunavausta juhlitaan lauantaina 26.11.2022, klo 15‒16.

Vihdin Yrittäjien ja Nummelan Killan järjestämässä koko perheen joulun avauksessa sytytetään torin kuuseen jouluvalot, herkutellaan glögillä ja riisipuurolla sekä tunnelmoidaan Antti Raiskin musiikilla. Lapsille on luvassa poniajelua ja joulupukkikin saapuu paikalle.

Tervetuloa viettämään joulua ja joulunodotusta Vihtiin!

Lisätietoa näistä ja muista Vihdin joulun ajan tapahtumista löydät osoitteesta: tapahtumat.vihti.fi/vihdinjoulu

 

Punainen lyhty lumen peittämällä penkillä.

Share the love!