Artikkelit

7 vinkkiä kesäpäivän viettoon Vihdissä

Kevät toi tullessaan poikkeusolosuhteet ja moni tapahtuma onkin kesältä peruuntunut. Mutta onneksi on monta muutakin tapaa nauttia kesästä ja Vihti tarjoaa upeita luontokohteita, herkuteltavaa sekä historiallistakin nähtävää onnistuneen kesäpäivän tekemiseksi. Tässä meidän vinkit kesäpäivien 2020 viettoon!

1. Tee eväsretki Nuuksion Pohjoiselle Portille

Nuuksion Pohjoinen Portti sijaitsee Salmen ulkoilualueella ja on rauhaisa väylä suosittuun Nuuksion kansallispuistoon. Ulkoilu- ja patikointireittejä riittää ja retkeillä voi vaikka koko kansallispuiston läpi aina Haltia -luontokeskukselle saakka. Hyvä idea kesäisen päivän viettoon on pakata piknik-kori herkuilla ja nauttia Salmen alueen maisemista. Pohjoisella Portilla toimiva kahvio Pohjoinen Pirtti on avoinna viikonloppuisin, ja heiltä voit myös ostaa herkulliset eväät matkaan!

2. Kiipeä Vihdin aitiopaikalle ihailemaan kesäillan auringonlaskua

Vihdin Nummelassa sijatsevalta Kokkokalliolta levittäytyvä maisema Hiidenveden ylle lienee Vihdin paras paikka katsella auringonlaskua. Opasteita paikalle ei ole ja sinne pääsy voi olla hieman hankalaa, mutta upea paikka on ehdottomasti vaivannäön arvoinen. Lue esimerkiksi täältä kuvaus Kokkokalliosta sekä neuvot, kuinka paikalle päästä.

3. Testaa uutta ulkoilulajia Nummelassa

Padel on matalan kynnyksen palloilupeli. Se on helppoa oppia, hauskaa ja saa sinut liikkeelle! Vihdin Nummelaan on avattu upouudet padelkentät, joille voi vuokrata omia pelivuoroja. Tarvittavat varusteet voi myös vuokrata heiltä! Katso lisää: https://padelvihti.fi/

4. Vietä kesäpäivä lasten kanssa kotieläinpihalla

Hennolan kotieläinpiha sijaitsee Ojakkalassa ja on kesän läpi avoinna joka päivä. Tilalta löytyy kaikki perinteiset suomalaiset kotieläimet sekä muutama eksoottisempikin otus ja kotipihan ihastuttava kahvila palvelee vierailijoita myös!

Hennolan aukioloajat ja muut tiedot päästet katsomaan heidän kotisivuiltaan tästä linkistä.

5. Herkuttele leivoksen tai lounaan merkeissä

Satoi tai paistoi, niin Vihdissä on useampi mukava kahvila ja lounasravintola, jossa pysähtyä nautiskelemaan yksin tai yhdessä. Oletko käynyt kahvilla suloisella Tuusan Tuvalla? Tai herkuttelemassa Cafe Neilikassa? Salmessa viikonloppuisin saa sekä lounasta, että pikkusyötävää Pohjoisella Pirtillä ja Nummelassa kannattaa pizzalla käydä ehdottomasti ravintola Ismetissä!

6. Tutustu historiaan ja nauti kesästä Vihdin Kirkonkylällä

Vihdin kirkonkylään kannattaa ehdottomasti tutustua jalkaisin kiireettömästi kävellen. Vanhojen puurakennusten luoma miljöö on kaunis ja kirkonmäelle kun kiipeää näkee komean kirkon lisäksi upean näköalan yli järvimaiseman. Pyhän Birgitan kirkon rauniot ovat mielenkiintoinen kohde rannassa käydä vaikkapa koko perheen voimin tutustumassa. Kesäisen päivän kruunaa ehdottomasti jäätelön syönti auringonpaisteessa!

7. Retki Hiidenveden ympäri

Ota fillari alle ja lähde polkemaan yhtä Suomen kauneimmista reiteistä. Pieni asfalttitie kiemurtaa läpi peltoaukeiden ja kumpuilevien maisemien. Hyviä taukopaikkoja on sopivin välein: Vihdin kirkonkylä, Hiidenpirtti naapurikunnan Lohjan puolella ja Nummela. Pistoilla reissuun saa yhdistettyä vielä monta nähtävyyttä rauniokirkosta aina Hiidenveden kauneimpaan auringolaskupaikkaan, Kokkokallioon.

Luontoon rospuuttoaikaan – 4 x retkeilijän Vihti

Marraskuussa eletään vuoden pimeintä aikaa sinne asti kun saadaan lumi maahan ja valoisaa aikaa ei ole hukattavaksi. Kannattaakin ottaa kaikki irti ulkoilusta, jotta jaksaa arjessa. Rospuuttoaikaan voi tuntua, ettei ulkona halua viettää aikaa koska ei ole niin kaunista, mutta luonnolle täytyy antaa mahdollisuus. Metsän siimeksessä sateen kosteudessa hehkuvat maan värit ovat upeita! Vihdin monipuolisissa retkeilykohteissa riittää valinnan varaa ja tässä on neljä vinkkiä retkille loppusyksyn maisemiin:

Pääkslahden luontopolku

Hiidenveden pohjoisrannalla Pääkslahden alue tarjoilee kulkijalle aidointa Vihtiä: havumetsää, kallioita, järvimaisemaa. Eri pituisten polkujen varrella voi tutustua hiidenkirnuun sekä viettää evästaukoa Puumannin tai Rysätarhan laavuilla. Näkymät Hiidenvedelle saavat patikoijan istahtamaan toviksi.

Palakosken ulkoilualue

Vihdin Palakoski tarjoaa jylhiä kallioita, hienoja näköaloja ja vaihtelevaa luontoa. Pysäköintipaikalta johdattaa noin kilometrin mittainen polku Mummusalin kallioiden huipulle, josta avautuvat näkymät ilta-auringon suuntaan. Takaisin tullessa hotspotteina ovat vielä jokilaakso ja Palojärven rantamaisemat. Ikimetsä on saanut kasvaa luontaiseen tapaansa, vailla ihmisen käden jälkeä ja paikka on taianomainen laskevan auringon aikaan.

Konianvuori

Moksjärven lounaisrannalla sijaitseva kallioinen metsäalue on retkeilijöiden suosiossa, eikä suotta. Jyrkkärinteisen Konianvuoen huipulta avautuu kaunis näkymä järvelle. Vihdin korkeimpiin kuuluvan paikan erikoisuus on vuoren koillissivulla oleva hiidenkirnumainen muodostelma, joka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi.

Nuuksion Pohjoinen Portti

Nuuksion Pohjoiselta Portilta lähtee eri pituisia luontopolkuja ja yhdysreittejä pitkin voi patikoida syvemmällekin Nuuksion kansallispuistoon. Marraskuussakin Nuuksion pohjoisosien metsät hehkuvat syvän sammalen vihreissä väreissä!

Pakkaa eväät reppuun ja lähde viikonloppuna retkelle koko perheen voimin, hiidenkirnut ja korkeat kalliot ovat oivia seikkailukohteita! Yksin retkeillessä puolestaan saa aikaa omille ajatuksille ja hiljentymiselle luonnon keskellä.

11 hyvää tapaa viettää kesäpäivä Vihdissä

1) Retki Hiidenveden ympäri

Ota fillari alle ja lähde polkemaan yhtä Suomen kauneimmista reiteistä. Pieni asfalttitie kiemurtaa läpi peltoaukeiden ja kumpuilevien maisemien. Hyviä taukopaikkoja on sopivin välein: Vihdin kirkonkylä, Hiidenpirtti naapurikunnan Lohjan puolella, Vesikansan kylässä Mirkun tallin kesäkahvila ja Nummelassa Joutsela. Pistoilla reissuun saa yhdistettyä vielä monta nähtävyyttä rauniokirkosta aina Hiidenveden kauneimpaan auringolaskupaikkaan, Kokkokallioon.

2) Päivä Nuuksiossa
Yli puolet Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdin puolella. Valmiita reittejä on kattava valikoima erilaisille luonnonystäville, ja tietenkin tarjolla on myös monia tulipaikkoja evästelyyn (muistathan tarkastaa metsäpalovaroituksen, jos aiot tulistella). Nuuksion korpilampiin voi pulahtaa uimaan, ja puiden juurelle voi istahtaa kuuntelemaan metsän ääniä. Varoitus! Aiheuttaa riippuvuutta ja laskee verenpainetta 🙂

3) Kesäpäivän kävely Vihdin kirkonkylällä

Kirkonkylän miljöö huokuu kiireetöntä menneitten vuosisatojen tunnelmaa. Auto kannattaa jättää parkkiin, sillä kirkonkylään on paras tutustua jalkaisin. Kapua korkean mäen laelle näkemään komea Vihdin kirkko läheltä, ja ihastele ylhäältä kylälle ja järvelle avartuvaa maisemaa. Kulje kirkonkylän raittia, poikkea Vihdin museolla ja tutki Pyhän Birgitan rauniokirkkoa. Raunioilta takaisin kannattaa palata järvenrantaa pitkin. Tämä kierros toimii niin keskikesän auringossa kuin elokuun hämärässä illassa.

4) Ilta Vihdin kesäteatterissa

Jos työarjen vanne vielä kiristää, niin kannattaa antautua nauruhermojen kutitukseen Vihdin kesäteatterissa. Kesän ohjelmistossa Markku Hyvösen Takinkääntäjä.

5) Suppailuseikkailu Hiidenvedellä
Tule oman sup-laudan kanssa tai vuokraa sellainen Vihdin kirkonkylältä. Hiidenvesi tarjoaa niemiä, poukamia ja mukavia taukopaikkoja saarissa ja rannoilla. Liikkeelle on helppo lähteä monestakin eri paikasta: vaihtoehto kirkonkylän rannan lisäksi on esimerkiksi Hiidenranta.

6) Picnic Salmessa
Tiesitkö, että Salmi on Nuuksion pohjoinen portti ja rauhallinen sisääntuloväylä kansallispuistoon? Upea Salmen alue nivoutuu Nuuksioon reittiverkostollaan, mutta täällä ruuhkat loistavat poissaolollaan. Samoile omassa rauhassa, ota viltti mukaan ja istahda niitylle nauttimaan eväistä. Se, että Salmen perällä on paikka nimeltä Paratiisi, kertoo kaiken olennaisen.

7) Porkkanakakkukahvit Casalenissa

Satoi tai paistoi, niin Casalenissa kannattaa pysähtyä vaikka mennen tullen nauttimaan ehkäpä Suomen parhaasta porkkanakakusta. Palanpainikkeeksi maistuu tietenkin kupillinen virkistävää kahvia.

8) Murhamysteeri-illallinen Veikkolan kartanossa

Väki kokoontuu illalliselle, mutta jokin on pielessä. Käy ilmi, että joukossa on murhaaja, kun yksi vieraista tuupertuu lattialle! Mutta kuka murhaaja on? Tässä historiallisessa Veikkolan kartanossa tapahtuvassa hyvän ruuan ja salapoliisitehtävän yhdistävässä illassa syntyy elämys, jota kelpaa muistella vielä pitkän aikaa.

9) Kierros golfia Hill Side Golfissa

Hill Side Golfista löydät korkealaatuisen golfkentän Suomen kauneimpiin kuuluvasta Jokikunnan maalaismaisemasta. Hill Side Golfilla on muun muassa kaksi toisistaan poikkeavaa, 18-reikäistä kenttää. Ravintola Hill Side Golf tarjoilee sekä lounasta että illallista.

10) Ratsastusretki Selissä
Hauskankuuloisessa Selki-kylässä voit lähteä ratsastusretkelle kotitalli Hersirin väen kanssa. Hersir järjestää erilaisia retkiä ja vaelluksia islanninhevosilla. Nouse suloisen islanninhevosen selkään ja koe töltin hurma! Hersirin huomassa aloittelijakin pääsee rakastumaan ratsastukseen, Vihdin kauniista luonnosta nauttien.

11) Hiidenhurmos 

Perinteikästä Hiiden Hurmosta vietetään 28. heinäkuuta 2018 kello 10 alkaen Vihdin kirkonkylällä. Koko perheen kesätapahtuma Hiidenveden äärellä osallistaa kävijät ja tuo Vihdin palvelut tutuksi.  Esillä ovat paikallisten tuottajien herkut, Hiiden Helmien käsityöt ja Hiiden Hehkun ihanat hyvinvointipalvelut. Lavalla tietenkin menomusiikkia laidasta laitaan!