Menestyjien puisto
Menestyjien puisto on kaunis ja viihtyisä puistoalue Etelä-Nummelassa, johon istutetaan vuosittain Vihdin kunnan muistokäytäntönä puu menestyneille vihtiläisille tai Vihtiä valtakunnallisesti esiin tuoville. Puistosta löytyy tällä hetkellä 24 palkitun puut. Alta näet Menestyjien puistoon tähän mennessä puun saaneet.
Menestyjien puisto sijaitsee Nummelan keskustassa 6,1 hehtaarin laajuisella puistoalueella, joka on yhteydessä Pajuniityn ja Muistolan puistoihin sekä Nummelan Niitun kosteikkopuistoon. Menestyjien puut sijaitsevat puistossa 200 metrin reitillä, jolle on pääsy sekä Naaranpajuntieltä että Pajuniityntieltä.
Puistoalueen kummut ja vesialue siltoineen ovat jännittäviä lapsille, mutta pääsääntöisesti tasainen nurmi mahdollistaa myös istahtamisen, vaikkapa eväiden ääreen. Alueen ympäri kulkee leveitä polkuja, joita voi kulkea myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Polkujen varrelta löytyy penkkejä. Samalta puistoalueelta löytyy myös Pajuniityn estetemppurata.
Aleksi Mäkelä
Elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä palkitaan vuonna 2024 punavaahtera Brandywinella.
Punavaahtera on kuin hyvä elokuva, joka lumoaa katsojan. Puu on täynnä karismaa, ja sen väriloisto edustaa taiteen ja luovuuden paloa. Brandywine viittaa luovuuden rentouttaviin hetkiin, kuten myös elämän nautintoihin, jolloin inspiraatio voi syntyä lasillisesta hyvien ystävien kanssa. Punavaahterassa yhdistyvät taiteen kauneus, persoonallinen hurmos sekä ripaus leikillisyyttä.
Viivi Väistö
Taitoluistelija Viivi Väistö palkittiin vuonna 2023 ruusuorapihlajalla.
Ruusuorapihlajan herkät ja kauniit kukat puhkeavat kukkaan kesäkuussa, kukinta on huomiota herättävän runsas. Puussa on luonteikkuutta, sillä siinä on kukkien lisäksi piikkejä. Myös taitoluistelijalta vaaditaan niin herkkyyttä ja estetiikkaa, kuin vahvuutta ja terävyyttä. Kaikkia näitä piirteitä löytyy Viivistä.
Toomas Lahtinen
Ratsastaja Toomas Lahtinen palkittiin vuonna 2023 perheomenapuulla.
Lahtinen on menestynyt ja tavoitteellinen kilpaurheilija, joka jaksaa tsempata ja kannustaa myös muita. Sillä on suuri merkitys, sillä urheilussa tarvitaan yhteisöllisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Hevosen kanssa harrastaessa ollaankin usein kuin yhtä perhettä – ja herkutellaan ihanilla omenoilla.
Hannes Tuovinen
Sotaveteraani Hannes Tuovinen on vuoden 2022 ainoa puunsaaja ja hänelle valittu puulaji on pilarimänty.
Tuovinen on asenteellaan ja toiminnallaan osoittanut poikkeuksellista voimaa, sitkeyttä ja optimistista asennetta. Niitä kuvastavat niin ikään pilarimännyn sinnikkyys ja metsämaisemasta erottuva muoto.
Aleksi Kaunisvesi
Muusikko Aleksi Kaunisvesi eli Alex Mattson palkittiin vuonna 2021 purppuratuomella.
Purppuratuomi on ehkä puulajeista punkahtavin ja sen tummanpunertava ulkomuoto ja lähes musta runko sopivat Kaunisveden yhtyeen Blind Channelin genreen: violent poppiin. Nopeakasvuinen puu kuvaavat Kaunisveden musiikkiuraa ‒ hän on saanut aikaan paljon lyhyessä ajassa.
Jani Lakanen
Suunnistaja Jani Lakanen palkittiin vuonna 2021 sokerivaahteralla.
Vaahtera on suunnistajalle tuttu näky Etelä-Suomen metsissä, tätä tavanomaisuutta rikotaan erilaisemmalla vaahteralla. Sokerivaahtera kasvaa luontaisesti Kanadassa, jossa on hyvin samantyyppinen ilmasto sekä suunnistukseen sopivia metsäisiä saloja, kuten Suomessa.
Puun syysväri hehkuu keltaisesta oranssiin, ja runko on kanelinruskea.
Janne Korpi
Lumilautailija, raviohjastaja Janne Korpi palkittiin vuonna 2021 isoriippasalava ’lasipalatsi’-lajikkeella.
Korven puu, isoriippasalava ’Lasipalatsi’, on otettu pistokkaana Helsingin Lasipalatsin vieressä olleesta isoriippasalavasta, jonka myrsky kaatoi vuonna 2003. Myrskyvuosi on sama, kuin Korven lautailu-uran maailmancupin aloitusvuosi. Puu sopii vihtiläiseen maisemaan ja viihtyy savisessa kasvupaikassa – myös märässä seisovassa vedessä, joka on harvinainen ominaisuus puilla. Tämä kuvaa hyvin Korven lahjakkuutta urheilijana, ensin ura lumilautailussa ja sen jälkeen raviohjastajana.
Kaikki puunsaajat
2023: Viivi Väistö, taitoluistelu, puulaji ruusuorapihlaja
2023: Toomas Lahtinen, ratsastus, puulaji perheomenapuu
2022: Hannes Tuovinen, sotaveteraani, puulaji pilarimänty
2021: Aleksi Kaunisvesi, musiikki, puulaji purppuratuomi
2021: Jani Lakanen, suunnistus, puulaji sokerivaahtera
2021: Janne Korpi, lumilautailu ja raviurheilu, puulaji isoriippasalava ’Lasipalatsi’
2020: Leena Jokitalo, voimanosto, puulaji punatammi
2020: Anssi Kela, musiikki, koristeomenapuu
2020: Pekka Korpi, raviurheilu, puulaji hevoskastanja
2020: Teodor Koskenniemi, yleisurheilu, puulaji siperianpihta
2020: Esa Sievinen, uintivalmennus, puulaji tervaleppä
2020: Jani Sievinen, uinti, puulaji hopeasalava
2019: Janne Hirsimäki ja Teemu Nissinen, frisbeegolf, puulaji ruotsinpihlaja
2019: Pilvi Huhta, musiikki, puulaji vaahtera
2019: Hannu Manninen, yhdistetty, puulaji mänty
2019: Henri Marttinen, golf, puulaji serbiankuusi
2019: Joanna Remes, Vilja Veikkolainen ja Vanessa Sohlberg, cheerleading, puulaji kirsikkapuu
2019: Riina Saksa, painonnosto, puulaji pylväskataja
2019: Markus Selin, elokuva, puulaji tammi
2019: Eeli Tolvanen, jääkiekko, puulaji pylväshaapa
Menestyjien puiston sijainti kartalla
Naaranpajuntie, 03100 Nummela
Autopaikkoja löytyy Naaranpajuntien varrelta, Pillistöntien ja Pajuniityntien väliltä. Voit jättää auton myös Aura Light Certos Areenan parkkialueelle osoitteessa Naaranpajuntie 17, 03100 Nummela.