Ilmailun ja ulkoilun keskus: Nummelan lentokenttä

Nummelan lentokenttä sijaitsee taajaman kupeessa, kauniissa harjumaisemassa. Purjelentotoiminnan ja lentokoulutuksen keskuksena sen sijainti on erinomainen. Kenttää ympäröivä harjualue on aktiivisessa ulkoilukäytössä, ja talvisin kentällä voi myös retkiluistella ja hiihtää.

Vaikka toiminta nykyisellään keskittyy purjelennon ympärille, kentällä on loistavat mahdollisuudet kehittyä myös laajemmaksi ilmailun osaamiskeskukseksi – alueen virkistyskäyttöä unohtamatta. Kehittelyn alla on infrastruktuuri, joka toteutuessaan mahdollistaisi myös hieman isompien koneiden saapumisen kentälle. Visioissa kenttä voisi toimia muualta saapuvien yksityis- ja taksilentokoneiden laskeutumispaikkana maapalvelu- ja huoltotoimintoineen.

Nummelan lentokentästä toivotaan uudenlaista ilmailukeskusta, joka olisi kehityksen kärjessä myös miehittämättömässä ja sähköisessä ilmailussa. Kentän vahvuudet liittyvät Nummelan taajaman läheisyyteen ja hyviin yhteyksiin pääkaupunkiseudulle.

Nummelan lentokenttä, EFNU:

• perustettu 1940
• hallinnoijana Nummelan lentokenttäyhdistys ry
• purjelentotoimintaa ja purjelentokoulutusta, liikuntamahdollisuuksia ja tapahtumia
• kehittymässä nykyaikaiseksi ilmailutoiminnan keskukseksi
• monipuoliset ulkoilumahdollisuudet kenttää ympäröivällä alueella
• kentän kupeessa toimiva Airhotel tarjoaa majoitus- ja kokoustiloja sekä juhlapalveluita

Kuvat: Nummelan lentokeskus
Teksti: Heli Einesalo

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *