Vahvojen kylien Vihti

”Elinvoimaiset kylät leimaavat Vihtiä. Yhteisöllisyys on niiden kaikkien voimavara, joka perustuu aktiivisiin kylien asukkaisiin. Lähes joka kylällä on oma yksilöllinen erityispiirteensä – usein ympäristöön ja maisemaan liittyvä. Moni löytää paikkansa kauniista peltomaisemasta, metsien sylistä ja järvien rannoilta. Vaikka yleinen kehityshenki Suomessa ajaakin kohti taajamiin keskittymistä, näen Vihdin kylien tulevaisuuden positiivisena. Ne sijaitsevat omassa rauhassaan, mutta pääkaupunkiseudun kyljessä: lähes kaikki palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat siellä asuvien saavutettavissa. Vihti ei olisi Vihti ilman kyliään.”

Kai Viherkanto
puheenjohtaja
Vihdin asukas- ja kylätoiminta ry

Tervetuloa kylään!

Vihdissä on toistakymmentä pientä kylää. Ne kaikki tarjoavat mahdollisuuden asua väljemmin, lähellä luontoa, mutta pääkaupunkiseudun vaikutuspiirissä.

Vanjärvi

Vanjärvellä auttamisen, jakamisen ja yhdessä tekemisen henki on vahvasti läsnä arjessa. Tässä Suomen karjalaisimmaksi kutsutussa kylässä keskuksen muodostavat koulu ja päiväkoti, lähiliikuntapaikka sekä seurojentalo. Kylämaisema on kulttuurihistoriallisesti arvokas.

Nokipannukahveilla Vanjärvellä. Kuva: Esa Tammio

Vihtijärvi

Paikoin jylhätkin maisemat sekä lukuisat järvet ja lammet leimaavat tätä Vihdin pohjoisinta kylää. Monimuotoinen luonto onkin yksi tämän vireän kylän vahvuuksista. Kylän keskuksen muodostavat koulu- ja kylätalo, päiväkoti, seurojentalo Nummitupa sekä pieni, tunnelmallinen kappeli, joka on tämän kokoisella kylällä harvinaisuus.

Jokikunta

Kauniista, kumpuilevista peltomaisemistaan tunnetun Jokikunnan erikoisuuksia ovat vanha hyppyrimäki sekä golfkenttä, jota pidetään yhtenä Suomen kauneimmista. Oma koulu ja seurojentalo ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja. Lintuharrastajia varten kyläläiset ovat rakentaneet lintutornin kylän rajalla sijaitsevan Vanjärven rannalle.

Olkkala

Olkkala sijaitsee mukavan matkan päässä Vihdin kirkonkylästä. Kylä on aikoinaan muodostunut Olkkalan sekä Kourlan kartanoiden ympärille. Urheilukenttä sekä Averia-järven rannalla sijaitseva uimapaikka ovat kyläläisten ylläpitämiä kohtaamispaikkoja. Kylän erikoisuuksia ovat Koiviston museomäen kotimuseo sekä oma ranskanruusulajike ’OIkkala’, joka on löytynyt vanhan junaradan reitiltä.

Tervalampi

Tervalammen kartano on merkittävä osa vihtiläistä kulttuurihistoriaa. Sen maille on alun pitäen perustettu Nuuksion kansallispuisto, joka sittemmin laajeni merkittäväksi alueeksi. Kaunis luonto onkin kylän asukkaiden ja lukuisten kesäasukkaiden tärkein voimavara. Kylätalo Sampola on kylän toiminnallinen sydän.

Vihdin kirkonkylällä ja Vihdillä on historiaa jo viisisataa vuotta.

Ensimmäinen tunnettu maininta Vihdistä on vuodelta 1433, jolloin Vihti mainitaan Lohjan kappeliseurakuntana. Kauaa Vihtiläiset eivät kuitenkaan tyytyneet tähän. Pian päätettiinkin, että meistä ei lohjalaisia tule ja matkustaminen saa riittää: Vihtiin rakennetaan oma kirkko!

Kirkon rakentamiseen tartuttiin tarmolla, ja 1400- ja 1500-lukujen taitteessa Hiidenveden rannalle kohosikin uljas Pyhän Birgitan harmaakivikirkko. Kirkko valmistui 1507, mutta juhlittavaa siinä ei ollut. Rakennuspaikan valinta ei olisi voinut huonompi olla: massiivinen kivikirkko rakennettiin entisen järvenpohjan päälle. Rakennus alkoi painua ja hajoata jo ennen valmistumistaan.

Kun tilanteen toivottomuus ymmärrettiin, ja päätettiin rakentaa entistä ehompi kirkko. Paikanvalintaankin panostettiin. Kerrottaan, että härkien perään sidottiin vedettäväksi raskaita kiviä, ja kirkko päätettiin kirkko sitten siihen mihin härät pysähtyisivät. Härkien ajatuksenjuoksusta ei ole tarkempaa tietoa, mutta Antti Piimäsen suunnittelema Kustaan kirkko kohosi Vihdin korkeimmalle mäelle 1772 ja on siellä edelleen yhtenä Vihdin keskeisistä maanmerkeistä – ja näyttävimpänä vihkipaikkana.

Vihti oli tuohon aikaan vauras maalaiskunta, jossa maanviljely oli tärkeää. Vilja oli jopa rahaa arvokkaampaa, ja viljavarastot olivatkin tuon ajan pankkeja. Hajallaan sijainneista huonokuntoisista varastoista viljaa kuitenkin varasteltiin, ja asia päätettiin pistää kuntoon. Vuonna 1811 kirkonkylän toiseksi korkeimmalle mäelle valmistui Uudenmaan läänin suurin viljamakasiini.

Sata vuotta myöhemmin rakennettiin taas. Vihtiin haluttiin kunnantalo, oma paikka, johon vihtiläiset voisivat kokoontua. Yhteisö näytti tälläkin kertaa voimansa. Isännät ja talolliset lahjoittivat tukkeja, Artturi Hiidenheimo suunnitteli. Talossa kokoontui ensin kuntakokous, sitten kunnanvaltuusto. Siellä järjestettiin tansseja ja elokuvaesityksiä. Vaikka kunnanvaltuusto kokoontuu nykyään muualla, on vanha kunnantalo edelleen osa Vihtin elävää kulttuuriperintöä.

Kirkonkylä elää

Historia elää Vihdin kyläraitin tunnelmassa. Kirkko, historiallisten rakennusten tunnelma ja näkymä Hiidenvedelle tekevät Vihdin kirkonkylästä kertakaikkisen ihastuttavan. Paikalla viipyilee mielellään hengittämässä tunnelmaa. Onpa paikkaa kutsuttu leikkisästi Porvoon pikkusiskoksikin.

Kesällä Wuosisatamarkkinat ja Hiiden hurmos herättävät Kirkonkylän elämään. Paikalle kannattaa poiketa tuolloin kauaempaakin nauttimaan tapahtumatunnelmasta.

Kirkonkylän ranta saa uuden elämän kun Campus valmistuu. Campukselle tulevat sen valmistuttua mm. kirkonkylän kirjasto, uusi nuorisotila ja Vihdin yhteiskoulun vanhimmat osat. Samalla valmistuvat uudet monikäyttöiset liikuntatilat ja kirkonkylän lähiliikunta-alueita kehitetään.

Campuksen vieressä sijaitseva Vihdin pienvenesatama on portti Hiidenvedelle. Laiturissa on paikkoja myös vierasveneille ja veneen lasku onnistuu betonisella traileriluiskalla. Rannan lähelle pääsee autolla ja se sopii hyvin myös kanooteille. Olipa mielessä siis veneretki, kalareissu tai melontapäivä, kirkonkylä on oikea osoite.

Ratkaise murhamysteeri Veikkolan kartanossa

Oletko aina haaveillut ratkaisevasi murhamysteerin kuin Sherlock Holmes tai Hercule Poirot? Veikkolan kartanossa se on mahdollista. Murhamysteerit ovat kartanon erikoisuus, jota et todennäköisesti löydä muualta. Vihdin Matkailu ry valitsi murhamysteerit Vuoden 2018 Elämykseksi.

Murhamysteeriteemoja on kuusi: kartano, mafia, lööppijulkkis, kauhu, Titanic ja 50-luku. Näistä 10–20 hengen porukka voi valita mieleisensä. Pelinohjaajana toimiva kartanon isäntä jakaa roolit ja toimittaa jokaiselle pelaajalle ohjeet hahmon läpiviemiseen viikko ennen tapahtumaa. Näin pelaajille jää aikaa omaksua hahmonsa.

– Joka porukasta löytyy ihmisiä erilaisiin rooleihin. Niistä selviytyäkseen ei tarvitse olla näyttelijä. Annamme pelaajille vähän rekvisiittaa, mutta aika moni pelaajista on itsekin satsannut asuunsa. Mysteerin ratkaisu lähtee etenemään avaintehtävien kautta, eikä tehtävissä pysty mokaamaan, kartanon isäntä Henrikki Halme rohkaisee.

Parituntisen pelin jälkeen tarjolla on mysteerin teemaan sopiva herkullinen illallinen. Kokonaisuuden hinta on 110 e + alv. 24 % / hlö.

– Murhamysteeristä ovat innostuneet muun muassa pikkujouluja ja illanviettoja pitäneet työporukat ja yhdistykset. Avoimiakin murhamysteereitä, joihin kuka tahansa voi osallistua, saattaa tulla, ehkä myös kartanoomme liittyvä teema, Halme suunnittelee.

Veikkolan kartanon historiaa

Ensimmäiset merkinnät Vihdissä sijaitsevasta Veikkolasta ovat 1500-luvulta. Näyttävä päärakennus on vuodelta 1814 ja sivurakennus 1700-luvulta. Nykyisestä nimestään huolimatta Veikkola on alun perin rustholli eli ratsutila eikä kartano.

Henrikki Halmeen suvulle tila siirtyi pakkohuutokaupassa vuonna 1931. Sitä ennen se kuului saksalaiselle von Rehausen -sotilassuvulle. Kotiopettajana Vihdissä toimineen J.V. Snellmanin kerrotaan kosineen siellä tilan tytärtä Auroraa mutta saaneen rukkaset.

Veikkolan kartanon elinvoimaisuuden kannalta tärkeä henkilö oli Henrikki Halmeen isoäiti Eeva Väyrynen, joka piti tilaa yksin sotaleskeksi jäätyään. Hänen tyttärelleen tila siirtyi 1980-luvulla ja Halmeelle vuonna 2009. Nykyään tilalla harjoitetaan luomuviljelyä ja metsätaloutta. Hevosia on ollut 40 vuoden ajan.

Viime vuosina mukaan ovat tulleet juhla- ja kokouspalvelu, teemaillat, murhamysteerit sekä kotimajoitus.

– Epäilimme, haluaisivatko ihmiset tänne, mutta Airbnb:n kautta luontoa, rauhallisuutta, hiljaisuutta, puhtautta ja maisemaa ihailemaan on tullut jo 39 kansallisuutta, Halme kertoo.

www.facebook.com/veikkolankartano

Kuvat: Veikkolan kartano

Liikkumisen iloa!

Vihdin vitonen

Vihdin vitonen on maksuton koko perheen ulkoilutapahtuma. Ohjatun alkulämmittelyn jälkeen lähdetään porukalla reippaalle kävely- tai juoksulenkille. Valittavana on kaksi rataa. Lenkin lisäksi erilaista oheisohjelmaa kunnon ulkoilutapahtuman malliin. Tapahtuma on järjestetty eripuolilla Vihtiä ja seuraavan kerran Vihdin vitonen on huhtikuussa 2020.

vihti.fi

Vihdin metsät tutuiksi

Rasti-Vihti on aktiivinen suunnistusseura, joka järjestää huhtikuun lopulta lokakuulle kuntorasteja. Kuntorastit ovat kaikille avoimia matalan kynnyksen tapahtumia, joissa suunnistuksen harrastus on helppo aloittaa.

rasti-vihti.fi

Lähtisitkö ladulle?

Nummelan Tarmo on urheiluseura, jonka lajikirjoon kuuluvat mm. hiihto, yleisurheilu ja kuntourheilu. Tarmon voimin ja Vihdin kunnan avustama pidetään yllä mm. Nummelan harjun hiihtolatuja.

nummelantarmo.fi

Melomaan Hiidenvedelle

Haluatko melomaan Hiidenvedelle, Uudenmaan toiseksi suurimmalle järvelle? HiiPu eli Hiidenveden purjehtijat on silloin oikea osoite aloittaa harrastus. HiiPu on, purjehdukseen purjelautailuunja melontaan erikoistunut Nummelan Tarmon jaosto.

hiipu.fi

Eivätkä vaihtoehdot lopu tähän! Vihdistä löytyy puolensataa seuraa tai järjestöä, jotka tarjoavat liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Lue lisää täältä.

Omakotiasuminen uusi aikakausi esitellään Vihdissä

Yhteisöllisyydellä on Vihdissä pitkät perinteet, jotka Sepänpiha yhdistää nykyaikaiseen asumiseen. Sepänpihan uudenlaiselle asuinalueelle rakentuu ainutlaatuinen pienten kotien alue kävelyetäisyydelle keskustan palveluista. Vihdin kunta järjestää kesällä 2020 Nummelassa valtakunnalliset asumisen minimessut, joiden pääteema on Pieni koti – iso elämä.

Suomalaisten vaatimukset ja toiveet omakotiasumiseen ovat muuttuneet. Suuren tontin hoitoon ei välttämättä haluta käyttää aikaa, vaan mieluummin panostetaan muuhun asumiseen ja elämiseen.

Kotinäyttelyssä tullaan esittelemään yksilöllisiä pientalokohteita, jotka edustavat tulevaisuuden asumismuotoja ja -ratkaisuja. Alueelta löytyy inspiraatiota sisustukseen sekä ideoita puutarhaan, saunaan ja keittiöön. Ohjelmaa on päivittäin 25.6. – 5.7.2020 välisenä koko perheelle. Luvassa onkin tapahtuma, jonka jokainen jaksaa kiertää ja viettää hauskan päivän pariskuntana, perheenä tai kaveriporukalla.

Tiivis alue muotoutuu kaikilta rakenteiltaan yhteisöllisyyttä tukevaksi: yhteiskäyttöalueet ja polut yhdistävät sen eläväksi, asukkaiden näköiseksi kokonaisuudeksi. Jokainen talo on toteutunut unelma. Suunnitelmissa ovat muun muassa moderni mummonmökki, petankkikenttä ja naapuruston turnaukset. Yhteisöllisyys lähtee jo rakentamisesta. Sepänpihassa kunta auttaa rakentajia tekemään yhteistyötä työvaiheiden aikataulutuksen ja kilpailutuksen suhteen.

Seuraa Sepänpihaa osoitteessa kotinäyttely.fi

Ennen tapahtumaa talojen edistymistä voi seurata blogeista, joihin linkit löytyvät tapahtuman kotinäyttely.fi -nettisivuilta.

Sepänpihasta tulee yhteisöllinen ja pikkukaupunkimaisuutta ilmentävä 2,2 hehtaarin alue kävelyetäisyydelle Nummelan keskustan palveluista. Suunnittelussa painottuneita arvoja ovat muun muassa sujuva arki, saavutettavuus ja aktiivinen elämäntapa.

Elämäsi paras putkareissu! Selli majoittaa mukavasti aivan kirkonkylän keskustassa

Jo kymmenen vuotta toiminnassa ollut Selli majoituspalvelu tarjoaa kodinomaista ja siistiä majoitusta Vihdin kirkonkylällä. Selli syntyi vastauksena ihmisten tarpeeseen löytää edullinen ja mukava, kotoisa vaihtoehto lyhyille tai vähän pidemmillekin reissuille.

Selli on kuitenkin enemmän kuin pelkkä huoneistohotelli – sillä on tarina. Paikka on itse asiassa Vihdin kirkonkylän entinen poliisiasema. Putkan betonilattian sijaan Sellissä majoitutaan nykyään siististi ja mukavasti, mutta hauskalla twistillä; ikkunoissa on edelleen sellimäisesti kalterit. 1–3 hengen huoneiden lisäksi tarjolla on myös rundi, eristysselli, joka on pieni asunto Sellin yhteydessä perheitä ajatellen.

Huoneistot ovat täysin varusteltuja, ja Sellin sauna lämmitetään joka ilta. Lisäksi asukkaille on tarjolla kuntokeskus Balanssin vapaa käyttöoikeus. Tämän mukavammaksi ei putkareissu taida tulla! Varsinkin, kun tässä vankilassa tarjoillaan vinkkejä myös pakoreissuja varten.

www.selli.fi

Kerää lähiruokakoriisi ainakin nämä

Café Il Punton korvapuustit

Nummelan ytimessä sijaitseva Café Il Punto on tunnettu korvapuusteistaan – yhtä herkullisia saa hakea! Myös muut paikan päällä valmistetut leivonnaiset maistuvat. Kahvilakäynnin valaisee ystävällinen palvelu. Pilkkukuja 2, Nummela

Kahvila ja Pitopalvelu Muffinssin leivonnaiset

Torin laidalla sijaitsevassa Kahvila ja Pitopalvelu Muffinssissa vaikeaa on valitseminen. Upeat kakut, kuppikakut ja pikkuleivät näyttävät ja maistuvat hyvältä. Muffinssi toimittaa leivonnaiset myös juhliin. Pisteenpolku 4, Nummela

Ridalin kartanon leivonnaiset

Ridalin kartanosta voit tilata huikeat juhlakakut, fantasiakakut, pikkuleivät ja leipäkakut – tai voit pitää juhlasi kartanossa. Tsekkaa myös kartanon tapahtumat, joista monesta voit ostaa lähituottajien tuotteita. www.ridalinkartano.fi

Katinhännän Tilan mansikat ja herneet

Katinhännän Tilan mansikat ja herneet ovat Vihdissä jo käsite. Kauden herkkuja voit ostaa suoraan tilamyymälästä tai Nummelan kesäksi pystytettävästä myyntipisteestä. Katintie 56, Ojakkala

Hunter’s Bee Farmin hunajatuotteet

Nummelassa toimiva Hunter’s Bee Farm myy, ostaa, tuottaa ja pörisee kaikkea mehiläisiin liittyvää. Perheyrityksen suosittuja tuotteita ovat muun muassa kastanjahunaja ja tattarihunaja. www.huntersbeefarm.com

Nummitarhan marmeladit

Nummitarha Vihdin Selissä tuottaa paitsi tattarihunajaa ja juoksevaa hunajaa myös mainioita, hunajasta ja täysmehusta valmistettuja marmeladeja. Ne sulavat suussa. Nummitarhantie 25, Selki

Illilän tilan karitsa

Illilän tila myy rauhassa ja onnellisena kasvaneen Kaalimaan Karitsan lihaa. Kesäaikaan tilalta saa myös mansikoita, kukka-, parsa- ja keriviä kaaleja, nippusipulia, perunoita ja herneitä. Mansikat voi poimia itse. Kaalitie 10, Ojakkala

Niemenkylän Tilakaupan lihat

Hiidenveden rannalla sijaitsevasta Niemenkylän Tilakaupasta löydät luonnossa laiduntavan ylämaankarjan sekä lampaan- ja karitsanlihaa. Tarjolla on myös kausittain vaihtuvia satotuotteita. Marjoniementie 52, Nummela

Ollikkalan olkipossu

Ollikkalan tilalla eläinten hyvinvointi on ykkösjuttu. Siat kasvavat olkikuivitetuissa pihatoissa, joissa niillä on tilaa liikkua ja tonkia tutussa laumassa. Possua ja siitä tehtyä makkaraa voi ostaa tilanoutopäivistä ja reko-ruokapiiristä. Rinteläntie 23, Haimoo

Kuvat: Anni Laitinen

Suomen suurin ravintola

Vihti on Suomen suurin ravintola. Alueen metsiin on katettu viisi pöytää. Kolme Nuuksioon, yksi Nummelaan ja yksi Jokikunnalle. Jokainen niistä isännöi Vihdin matkailun yhteistä ideaa, Food in the Woods -metsäravintolaa. Jokaisella viidellä pöydällä on omanlaisensa tarina ja sen osaksi nivottu ruokaelämys.

Jokaisessa pöydässä on tarjolla suomalaista villiruokaa satokauden antimia myötäillen. Ruoan paikallisuus ja luonnon kestävä käyttö ovat olennaisia tekijöitä, jotka takaavat terveen aterian ja parhaan kulinaristisen elämyksen.

Lautaseltaan voi löytää esimerkiksi marjoja mustikoista hillaan, vadelmaan, puolukkaan ja karpaloon; Herkullisia metsäsieniä aina korvasienikaudesta syksyn suppilovahveroihin; Joihinkin pöytiin katetaan vihtiläisten järvien tuoretta kalaa ja toisiin metsien riistaa. Ja ei kannata yllättyä, jos edestään löytää villiyrttejä.

– Food in the Wood saa ruokansa Suomen metsistä ja sinne viemme myös asiakkaamme, sanoo Satu De Weert, idean äiti

Food in the Woods -perheen viisi jäsentä

Kartanoravintola Joutsela: Illallinen Taiteilija Schjerfbeckin maisemissa Hiidenvedellä

Tunnelmallinen ilta 1800-luvun kartanohuvila Joutselan pihapiirissä, Hiidenveden järvimaisemassa. Lasillinen viiniä nuotion loimussa ja herkullinen illallinen kuunnellen tarinoita Joutselan ja Luontolan kylpylän historiasta yli 100-vuoden ajalta.

Retkipaikka: Finnish Wildfood – villiruokaa metsässä

Ikimuistoinen illallinen täynnä metsän makuja. Ympärillä iltaan rauhoittuva metsä ja tulen ikiaikainen tunnelma. Oppaamme johdattavat sinut nuotiopaikalle, jossa he valmistavat silmiesi edessä pohjoisen villin menukokonaisuuden. Saat maistaa parhaita raaka-aineita, joita luonto sillä hetkellä tarjoaa.

Nuuksion Taika: Herkuttele kuten Metsän Kuningas

Tule kokemaan Suomen luonto, opi karhumytologiasta kansanmuusikon matkassa ja nauti villiruoka-ateria metsän keskellä Nuuksion kansallispuiston kainalossa.

Hawkhill: Finnish Cottage Life and Food by the Fire

Tutustu suomalaiseen mökkielämään. Keräile marjoja, pelaa erä mölkkyä ja valimista yhdessä emännän kanssa suomalaista mökkiruokaa. Yksinkertaista mutta hyvää.

Hevoslaakson talli: Hevosten ja ystävien ruokaseikkailu

Maastakäsittelyharjoitus maneesissa, jonka jälkeen kävellään ystävien kanssa maastoon pöydän luo. Hevoset syövät heinää ja herkkuja pöydän lähellä olevassa pienessä aitauksessa yhtä aikaa meidän uusien ystävien kanssa.

Nuuksion Pohjoinen Portti

Nuuksion Pohjoinen Portti tarjoaa paljon koettavaa, herkullisia hetkiä ja rauhaisan sisääntuloväylän Nuuksion kansallispuistoon. Tämä lapsiperheillekin upeasti sopiva retkikohde tunnetaan myös Salmen ulkoilualueena.

Pohjoisen Portin sydän on kahvila Pirtti. Joka viikonloppu siellä tarjoillaan itse tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja kahvin ja kotimaisista luonnonyrteistä haudutetun yrttijuoman kera. Pääosassa ovat lähiruoka, luonnon omat herkut ja kotimaiset raaka-aineet.

Välinevuokraamosta voi varata käyttöön vaikkapa fatbiken, sup-laudan tai kanootin. Yöunia varten vuokravarusteista löytyy kaikkea riippumatosta Tentsile-puutelttaan.

Oppaan kanssa ehdit kokea enemmän

Paikalle on helppo saapua, ja kaikki, mitä luontoilija tarvitsee, löytyy välittömästi: puhdas luonto, tulipaikat sekä kiinnostavan, Nuuksion kansallispuistoon johtava reitistö.

– Luonnossa voi kulkea monin eri tavoin. Kauttani se on mahdollista mm. kävellen, meloen, fatbikella, lumikengillä, tai retkiluistimilla. Kyse on vain siitä, mikä tyydyttää mielesi, Pohjoisen Portin eräopas Mikko Sieman kertoo.

Matkaan voi lähteä hiljaa hiipien, katsellen, nuuskien ja kuunnellen, tai vauhdista pitävät voivat ottaa nopeutta rivakasti kävellen, tai fatbikeilla kurvaillen.

Kävelijöille ja fatbikeille löytyy kaikkea leveästä hiekkapohjaisesta polusta, umpimetsään. Talvisin taas voi hyödyntää järven jäätä ja ympäröiviä lumihankia.

Lähde luotoon osoitteesta johku.com/like2hike tai nappaa fatbiken allesi bikerentalfinland.johku.com

Vihdin Pahantorjuja

Vihdin matkailun tunnuksena on Pahantorjuja. Se on ikivanha vihtiläinen symboli, joka on löydetty Jokikunnasta erään ladon perustusten alla olleesta kivestä. Merkin alkuperäistä tekijää tai tarkoitusta ei tunneta, mutta uskotaan, että se on kaiverrettu torjumaan pahaa. Vastaavia kuvioita löytynyt Novgorodin kirkon ovenpielestä. Toinen tulkinta on, että merkissä olisivat ilmansuunnat.

Alkuperäinen Pahantorjuja on nykyisin siellä, missä se pitääkin olla, jatkamassa tehtäväänsä. Kuvionsa se lainasi koko Vihdin iloksi. Siksi myös Vuoden matkailuteko Vihdissä palkitaan raudasta taotulla Pahantorjuja-merkillä.